Ulkona kevättä ihaillessani mietteet painuivat työmaailman puolelle ja politiikkaan.
Nyt kovasti hyvinvointialueilla lasketaan miten saadaan säästöjä. Säästetäänkö kiinteistöistä? Rakennetaanko isompia hoivayksiköitä? Vähennetäänkö vain tylysti tehostettua palveluasumista ja luotetaan, että kotona pärjätään, vaikka nyt jo on pullonkaulana usein keskussairaalasta kotiutumiselle se, että ei ole vapaata paikkaa tehostetun asumisen puolella, jonne saisi mennä vielä kuntoutumaan ennen kotiin menoa.
Mielenkiinnolla vain odotan miten tasapuolisesti asiaa tarkastellaan, vai onko niin että joistain kunnista viedään kaikki mahdolliset palvelut. Näin näyttää ainakin meillä Pohjanmaalla olevan käymässä.
Mielenkiinnosta seuraan myös päiväkotimaailmaa, koulumaailmaa ja niin edelleen. Kaikesta halutaan isoa. Samaan aikaan kun me rakennamme kaikesta isoa ja ”tehokasta”, onkin yhteiskunnassa pahoinvointi lisääntynyt ja kulut kasvaneet. Isoon ja tehokkaaseen keksitään koko ajan erilaisia laadun mittareita ja erilaisia suunnitelmien tekoa jne. Ne täyttävät ison osan arjesta, kun työssä pitäisi saada keskittyä olennaiseen. Miksi kyseistä työtä tehdään? Miksi kyseinen toimija on? Miten kehitämme tätä nimenomaista omaa työtä ja työyksikköä, saadaksemme siitä entistä paremman ja toimivamman työpaikan ja parhaan mahdollisen ”tuotteen” ja palvelun asiakkaalle?