top of page

Palveluiden keskittämiselle järki ja ihmisten juoksuttamiselle loppu

Anders Adlercreuz toi esiin 8.2. Ilkka-Pohjalaisen artikkelissa, että Kela-taksien kustannukset pitäisi siirtää hyvinvointialueiden maksettavaksi. Lisäksi hänen mukaansa on oleellista, että ikäihmisen hoito on lähellä perhettä ja ympäristöä, jossa ihminen on elänyt ja kasvanut, eikä häntä tule kuljettaa vieraaseen ympäristöön.


Täytyy sanoa, että olen 100-prosenttisesti hänen kanssaan näissä asioissa samaa mieltä - ne ovat myös säästö oikein ja tehokkaammin toteutettuna.


Juttua lukiessa mietinkin, miksi puolueen valtakunnallinen linja ei näy täällä Pohjanmaalla, jossa RKP:llä on täysi päätäntävalta? Täällä tyhjennetään eteläisestä osasta palveluita minimiin ja taksiralli vain kiihtyy. On myös unohdettu, että meillä on paljon maahanmuuttajia, jotka ottavat kotikuntia, eikä heillä ole mahdollista liikkua, kun ei ole autoa ja julkiset kulkevat todella heikosti. Myös Kela-taksin omavastuu on monelle melkoinen panostus, etenkin jos perheessä on useampia lapsia. Monet ikäihmiset myös ovat kulkemisessa täysin ystävien ja Kela-taksien varassa. Ikäihmisten osuus väestöstä on suorastaan räjähdysmäisesti kasvava tilastojen valossa etenkin täällä Suupohjassa. Suomessa jokaisella ihmisellä on oikeus saada sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita asuinpaikasta riippumatta. Tämä on lakiin kirjattuna. Nyt meidän on tehtävä työtä sen eteen, että saamme tehtyä vaikuttavia toimia, joilla saadaan niitä säästöjä aikaan, sekä turvattava inhimilliset ja laadullisesti kestävät palvelut kaikille.


Meillä tulee olla korvaavat palvelut, joilla poistuvat palvelut korvataan ja ihmiset hoidetaan - nämä tosin olisi pitänyt olla mietittynä ennen kuin päätetään jotain lakkauttaa. Jos lakkautetaan palveluasumista, silloin olisi oltava hiottuna ne kotiin annettavat palvelut jo hyvään kuntoon. Se, että ihmisiä siirrellään ympäri kuntia, ei ole kenenkään edun mukaista. Jos lopetetaan terveyskeskuksia ja päivystyksiä, edullisin ratkaisu olisi liikkuvat palvelut, ihmisten juoksuttaminen ympäriinsä ei ole. Liikkuvat palvelut tuotaisiin säännöllisesti tietylle pisteelle ja siellä voisi vuorotella erilaiset sotepalvelut. Lisäksi meidän tulee kehittää kotilääkäri- ja kotisairaalamallia, jossa kaukana palveluista tarpeeksi tiheään asutulla alueella (esimerkiksi Kaskinen), olisi loistavat tilaisuus testata asian toimivuutta ja kustannuksia.


Mari Hiltula, Aluevaaliehdokas, Pohjanmaan Kokoomus

Comments


© 2023 Mari Hiltula

bottom of page