top of page

Ajankohtaisia asioita ja vaikuttavia puheenvuoroja Suupohjassa

  • marihiltula
  • Jan 30
  • 1 min read




Hieno tilaisuus Kauhajoen kokoomuksen isännöimänä. Vieraita oli naapurikunnista ja myös yli puoluerajojen.


Poliittinen katsaus oli kattava, keskustelua tietenkin vaalien lisäksi turvallisuudesta, huoltovarmuudesta, hyvinvointialueista ja Suupohjan radan tilanteesta. Olipa kova kattaus vierailijoita: Pääministeri Petteri Orpo, puhemies Paula Risikko, tuleva työministeri Matias Marttinen, meidän alueen oma kansanedustaja Janne Jukkola, sekä kansanedustajat Atte Kaleva ja Aleksi Jäntti.


Yhteenvetona tilaisuudesta voisi sanoa, että toivoa on ja tulevaisuudessa meidän roolimme EU:n turvallisuuden varmistajana on merkittävä. Sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja pelastustoimea hoitavat hyvinvointialueet saavat valtiolta 2,2 miljardia euroa enemmän - ei siis ole kuten väitetään, että rahoja ei ole lisätty, tai että niitä jopa jotkut väittävät olevan leikattu. Kuitenkaan valtion talous ei kestä jatkuvaa näin suurta rahan lisäämistä, koska meillä on monta muuta asiaa mihin sitä tarvitaan: lapset, nuoret, koulutus, infra, turvallisuus ja maanpuolustus nyt näin ensimmäisinä tulee mieleen.


Omaa pohdintaa kuunnellessa - Hyvinvointialueiden saama osuus valtion budjetista on todella merkittävä, melkein 30%. Näillä rahoilla on siis saatava tasa-arvoinen ja laadukas palvelu verkko koko Suomeen. Miten on mahdollsita, että rahaa uppoaa enemmän ja enemmän, ja silti palveluita vain ei enää saa? Jotain on siis pielessä. Kuitenkin uskon siihen vakaasti, että tässä tullaan perusasioiden äärelle ja nyt valitaan uusia päättäjiä, jotka toivottavasti ajavat alueilla ihmisten tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta palveluiden saamisessa.


Kiitos Pohjanmaan Kokoomus tämän kierroksen organisoinnista.


Suupohjan kokoomuslaiset

 
 
 

Comments


© 2023 Mari Hiltula

bottom of page